Not so lovely day.

Huoh.

Miten sitä pitää _aina_ olla rahasta kauhea stressi.
Ja miks ylipäätänsä pitää taas olla tällänen kausi ettei yhtään mikään tunnu onnistuvan?   Kuukauden töissä olosta ei jäänyt käteen mitään muuta kun harmia,paljon harmia. Mihinkään ei ole varaa ja luultavasti seuraava kuukausi on ihan samanlainen,kaikkien sotkujen lopputuloksena. Voi kun ihmiset vois elää ilman rahaa.


Ens kuussa kaikkien rahasotkujen lisäks joutuu opetella olemaan yksin,kun mies lähtee ensimmäiseen pidempään laivaharjotteluun. Mulle kyllä vihoviiminen vaihtoehto olis ollu merimies jos joskus aijemmin sitä oltas kysytty. Tämmöinen yliherkkä,hellyyden ja läheisyydenkipeä tyttönen. No,onneks noi koirat pitää sillä aikaa seuraa niin eipä joudu ihan yksin olemaan. Eipä tiennyt tyttö kehen meni rakastumaan,mut eiköhän kaikkeen totu.

Pakkohan se on myöntää että myöskin tää terveellisempi elämäntapa on ottanu silloin tällöin takapakkia. Ei sitä kaatosateessa sitten saanut vaan itteään sinne lenkille ja kun tili näyttää melkeen nollaa,on vaikea etsiä sitä terveellistä ruokaa mihin olisi varaa. No,ei tässä silti mitään luovuteta vaikka vähän on ote välillä lipsunutkin. Nyt sentäs jääkaapissa odottaa taas salaattitarpeet ja pitsa jäi kaupan hyllylle.

Kertakaikkisesti joku synkkä pilvi on nyt langennut mun pään päälle,kuhan se saadaan häädettyä sieltä pois niin ehkä tää elämä alkaa taas voittamaan pikkuhiljaa? Jottei ihan jäisi tuleen makamaan(eli sohvan pohjalle peiton ja ankean mielen kanssa) niin voishan sitä napata Jesitan matkaan mukaan ja kameran toiseen käteen ja käydä vähän kuvailemassa syksyn värejä. Jospa se vaikka piristäis edes vähäsen,toivottavasti.