Lopussa kiitos seisoo.

Huhtikuu 2011.


Mahassa myllertää,tavarat ei pysy käsissä,jännittää hulluna. Nyt on tulossa ihka ensimmäinen oma koira,neljä vuotias jackrusselinterrieri Jesse. Jännittää ja arveluttaa miten pärjään koiran kanssa,minkä joku toinen on kouluttanut ja kasvattanut pennusta asti. Jesse ei tule toimeen toisten urosten kanssa eikä aina tykkää nartuistakaan,Jesse suolejee omistajaansa muilta(lue:omii omistajan.) Jesse ei luovu kepeistä jos hän saa ne suuhunsa ja kyttää myös ruokapöydän vieressä. Kaikesta huolimatta Jesse on rakastettava russeli isolla ärrällä. 

Huhtikuu 2012.

Jesse on saanut kaksi kaveri koiraa,keiden kanssa tulee toimeen koirapuistossa ja lenkeillä. Sally & Nuka on molemmat isokokoisia narttuja,Jesse ei edes yritä äristä,kun kerran näytti että tarvitsee omaa tilaansa. Jesse on ottanut alusta asti uuden omistajan omistajakseen ja on osoittanut kuinka oppivainen russeli hän onkaan. Jesse on myös saanut pudotettua painoaan melkein 3kg ja on nyt lihaksikas ja sopusuhtainen russeli.

 Jesse ei enää kerjää pöydän vieressä,vaan menee käskystä pois jopa näkyvistä,välillä kulman takaa kurkkien saisiko katsella keittiöön. Saan halata sisaruksiani ja leikkiä heidän kanssaan,ilman että Jesse säntää väliin omimaan minua,Jesse itse rakastaa sisaruksiani ja kaikkia ihmisiä. Keppikin annetaan jo pois kun halutaan leikkiä kepin heittoa,kepin pois antaminen kotiin lähtiessä vaatii vielä hiomista. Remmirähjäys on alkanut hiljalleen vähentyä ja Jesse kuuntelee enemmän hihnassa.

Lokakuu 2013

Huh,miten nopeasti onkaan vuodet menneet. Jesse sai/joutui ottamaan kaverikseen toisen koiran maaliskuussa 2012. Miksi tuo omistaja toi tuollaisen pienen rääpäleen häiritsemään rauhaamme? Miksi ei saa olla enää kaiken keskipiste ja joutuu jakamaan huomion? Todella tympeää,tuumasi Jesse. No,niin kuin arvelinkin,teki tämä Jesselle vain hyvää. Ensimmäiset puoli vuotta kurmutettiin kyllä Jesitaa aika rankalla kädellä,mutta yhtäkkiä nämä kaksi olivatkin samalla sohvalla ja lopulta nykyään tuhisemassa vieri vieren,kylki kyljessä kiinni sohvalla.

Jessen kanssa on edistytty hurjasti ja se on aivan upea koira,vikoineen kaikkineen. Tänään,pitkästä aikaa kokeiltiin koirapuistoilua kun puistossa oli Jesselle vieraita koiria ja jopa iso uros koira. Lopputulos oli se,että Jesse osasi olla tappelematta vaikka pitikin vähän jöötiä urokselle,kun ei antanut Jesselle omaa tilaa. Voi,miten upea tunne voikaan olla se,kun huomaa että on saanut jotain hyvää aikaan koiran kanssa minkä kanssa on ollut vaikeaakin. Jesseä voi pitää metsäteillä lenkeillä vapaana eikä se lähde juoksemaan päättömästi metsään vaan tottelee. Kepit annetaan pois usein,ei kuitenkaan vieläkään aina. Liekö tuota russelin jääräpäisyyttä?

Vieläkin Jesse omii omistajaansa eli minua välillä liikaa,mutta toivon mukaan tästäkin päästään vielä kokonaan eroon. Kyllä tuli otettua jääräpäinen ja kovaluontoinen koira ensimmäiseksi koiraksi,varsinkin kun ei itse kouluttanut pennusta asti. Mutta,hetkeäkään en kadu että tuo pieni,mutta suuri sydäminen koira tuli elämään mukaan ja vuotta myöhemmin myös leppoisaakin leppoisampi Jesita.

ONNI ON OMISTAA OMA KOIRA. <3

Erilaista elämää.

No,nyt on eletty melkeen viikon verran merimiehen naisen elämää.
Eipä tämä kyllä kovin hohdokasta ole,joutuu totutella olemaan yksin ja yrittää keksiä tekemistä jotta aika menis nopeesti. Toistaiseksi asian laita on vähän niin ja näin.
 Eka viikko on menny suht nopeesti,koska on saanu järkättyä itselleen paljon tekemistä ja ystävät on ollu tukena. Mutta taas toisaalta,tuntuu siltä että se mies olis ollu laivalla jo pari viikkoa ainakin sekä ikävä painaa päälle joka ilta,kun löydät ittes yksin tuijottamasta telkkaria ja kömmit yksin isoon viileään sänkyyn.

Luojan kiitos,ens viikolle on ohjelmaa kun pääsee koirien kanssa äiskän luokse muutamaks päiväks ja saa sisaruksistakin seuraa. Sit olis enään neljä viikkoa jäljellä,huhhuh.. Töitä kun tärppäis jostaan,niin aika menis varmasti kymmenen kertaa nopeampaa. Kyllä minä vaan näkisin itteni vielä kaupan kassalla tai muuten vaan kaupassa töissä. Ehkä sieltä vielä joskus itteni löydän.

Mitä koiriin tulee,ei ne ihme ja kumma,ole osottanu mieltään Kaitsun lähdön jälkeen vaikka olin 100% että niin käy. Yhdet pissat teki Jesita matolle mutta muuten ei mitään. Saas nähdä mikä riemu syntyy sitte kuukauden päästä kun tuo mies matkaa takaisin kotiin.
Tänään on ainakin Jesitalla ollut niin rankka päivä,että nyt makaa pieni tyttö sohvalla ihan velttona,tassut roikkuen sohvan laidan yli. Niin se vaan väsyttää koirapuistoilu,vaikkei siellä enää voikkaan leikkiä isojen koirien kanssa.
 Neidistä on tullut niin "aikuinen" ettei enää leikit kiinnosta ja urokset on häädettävä tiehensä. Sen sijaan paras juttu koirapuistoilu hetkissä taitaakin olla Katin näkeminen,silloin kun on porukalla lähdetty tarhailemaan. Kylässäkään ei muuta kun nyhjätä sylissä,mut kummasti se on veto pois nyt toisesta,ja hyvä niin.

Parin päivän päästä sitä onkin sit taas vuoden vanhempi,johan tässä tulee kohta ikäkriisi! Tai no,katsellaan sitä ehkä sitte muutaman vuoden päästä vasta. ;)