Nykypäivää.

Siis nyt on pakko jatkaa kirjottamista kun ihmetyttää ja ärsyttää niin kovin tää nykymaailman meno! Luin vasta uutisista,että nyt oltaisiin kieltämässä koulujen liikuntatunneilta hiihto(ja muita lajeja),koska siinä sattui käymään ikävästi,kun ei lapsia ehditty joka sekuntti valvoa?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62734-opettajat-jarkyttyivat-hiihto-kiellettava-kouluissa

Mitä siellä koulussa sitten voidaan tehdä niin ettei vahingossakaan pääsisi käymään mitään? Otetaan sitten samalla liikuntatunnit pois,sitähän saattaa lapsi loukata itsensä juostessaan. Ihme ettei välituntejakin kielletä,lensinhän itsekkin siellä monta kertaa nenälleni ja oli huuli auki/ilmat pihalla jne.

Muutenkin nykyään lapsia paapotaan ihan liikaa,miksi?
Ei anneta meidän eemelin mennä kylään kun siellä on flunssaa liikkeellä,ei anneta leikkiä metsässä ettei vain rakasta annukkaa satu pikkiriikkiseen sormeensa. Ja sit on aikuisemmalla iällä allergioita kasapäin kun varjellaan kaikelta maholliselta lapsia,ei uskalleta tehdä mitään vaan istutaan siinä koneen ääressä,ettei vain käy mitään ja näin saadaan kasvatettua kunnollisia nössö lapsia.

Laskeehan ne ipanat vapaa-ajallakin sitä pulkkamäkeä. Tuomittanko sitten vanhemmat sakkoihin,kun ei oo aina juoksemassa lastensa perässä?

what you gonna do?

Sekasorto.
Se on vallannu tämän pienen tytön pään tällä hetkellä,
tätäkin tekstiä kirjottaessa syntyy viiden minuutin katkoja,pää lyö tyhjää.  Muilla tulee varmaan kuuden viikon aikana korvista ulos mun murehtimiset kun ei tiedä miten päin olis kun joutuu olla yksin..jaiks. No,onneks mulla on noi kultaakin arvokkaammat koirat!  

Jos ja kun alkaa tuntua liian yksinäiseltä,on ainakin kainaloon tulijoita ja lämmittäjiä,pusujakin niiltä saa. Ja miten voit muka olla heltymättä koirien katseille,kun pää kallellaan katsovat että älä oo surullinen.

Sitäpaitsi,sehän on oma päätös suurimmilta osin miten tän ajan yksin pärjää. Voi päättää jo valmiiksi että nyhjää peittojen alla sohvan nurkassa tihrustaen tai sitten sitä raahaa itsensä ulos sinne lenkeille,pommittaa kavereita puheluilla ja ensimmäisenä juhlii vaikka omat synttärinsä! 

Töitäkin on haettu ja jos töihin pääsee niin aika menee taas vähän nopeammin.  
Ja mikäs sen ihanempaa sitten kuuden viikon jälkeen,kun nähä oma kulta ja todeta että se on taas kotona. Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu,ehkä. Ainakin siedettäväksi ajaksi.

Not so lovely day.

Huoh.

Miten sitä pitää _aina_ olla rahasta kauhea stressi.
Ja miks ylipäätänsä pitää taas olla tällänen kausi ettei yhtään mikään tunnu onnistuvan?   Kuukauden töissä olosta ei jäänyt käteen mitään muuta kun harmia,paljon harmia. Mihinkään ei ole varaa ja luultavasti seuraava kuukausi on ihan samanlainen,kaikkien sotkujen lopputuloksena. Voi kun ihmiset vois elää ilman rahaa.


Ens kuussa kaikkien rahasotkujen lisäks joutuu opetella olemaan yksin,kun mies lähtee ensimmäiseen pidempään laivaharjotteluun. Mulle kyllä vihoviiminen vaihtoehto olis ollu merimies jos joskus aijemmin sitä oltas kysytty. Tämmöinen yliherkkä,hellyyden ja läheisyydenkipeä tyttönen. No,onneks noi koirat pitää sillä aikaa seuraa niin eipä joudu ihan yksin olemaan. Eipä tiennyt tyttö kehen meni rakastumaan,mut eiköhän kaikkeen totu.

Pakkohan se on myöntää että myöskin tää terveellisempi elämäntapa on ottanu silloin tällöin takapakkia. Ei sitä kaatosateessa sitten saanut vaan itteään sinne lenkille ja kun tili näyttää melkeen nollaa,on vaikea etsiä sitä terveellistä ruokaa mihin olisi varaa. No,ei tässä silti mitään luovuteta vaikka vähän on ote välillä lipsunutkin. Nyt sentäs jääkaapissa odottaa taas salaattitarpeet ja pitsa jäi kaupan hyllylle.

Kertakaikkisesti joku synkkä pilvi on nyt langennut mun pään päälle,kuhan se saadaan häädettyä sieltä pois niin ehkä tää elämä alkaa taas voittamaan pikkuhiljaa? Jottei ihan jäisi tuleen makamaan(eli sohvan pohjalle peiton ja ankean mielen kanssa) niin voishan sitä napata Jesitan matkaan mukaan ja kameran toiseen käteen ja käydä vähän kuvailemassa syksyn värejä. Jospa se vaikka piristäis edes vähäsen,toivottavasti.

Miten tää taas näin menikään? (part 2)

Työt.
 ilman töitä on kovin vaikea tulla toimeen,varsinkin kun on kaks koiraa mitä elättää myös ja pitäisi olla varautunut myös ylimääräisiin menoihin,eläinlääkärikäynnit,omat lääkärikäynnit jne. Oman osuutensa vievät kyllä käärmeetkin,niiden kanssa kuitenkin onneksi pääsee aika vähällä. Noh,niinhän tässä taas kävi että taas ollaan työttömien joukossa.

Just kun olit ehtiny tottua ajatukseen että oot sittenkin töissä yrttipuodissa ja että kyllä tää tästä vielä vilkastuu niin ei..Tulee ilmoitus että koko halli menee kiinni,eli työt loppuu. Miten sitä käykin aina jollakin tavalla köpelösti töiden suhteen? Voisko joku siirtää sen mustan ison pilven pois mun pään päältä,kiitos.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Töitä ei oo vielä löytynyt mutta kovasti etsitään..Asiaa voisi vaan helpoittaa se ettei tarvitsis koko ajan stressata rahasta ja siitä ettei vuokraa ole vieläkään maksettu eikä ole penniäkään rahaa. Niin,koska palkka on vaivaiset kolme viikkoa myöhässä. Tässä kiitos tällä kertaa töissä olemisesta. 

Ettei pelkästään huonoa,niin jotain hyvääkin. Vaikkei töitä olekkaan vielä löytynyt ja tili näyttää nollaa,koirathan ne pitää huolen että välillä se hymykin tulee suupieleen.  Aamulla kun heräät,tiedät että heti kun avaat makkarin oven niin sen takana odottaa kaksi heiluvaa häntää ja aamusuukoista ei ole pulaa kun istahdat sohvalle.

Vaikka nousisit kuinka pahalla tuulella ja väärällä jalalla niin et voi olla heltymättä edes vähän noille karvaisille lapsille. Käytät unenpöpperöisenä,tukka pystyssä ja hihnat solmussa nuo energiapakkaukset aamupissalla,jonka jälkeen täytyy muistaa heti antaa ruokaa,tai muuten saat hyvin syyllistäviä katseita. Ja näiden pienien tekojen jälkeen,käpertyvät nuo ihanaiset riiviöt niin lähelle sinua kun vain pääsevät,mieluiten syliin ja naaman eteen. Näin voit aloittaa päivän vähän paremmilla mielin taas.

Ehkä me ihmiset voitaisiin ottaa vähän mallia koirista ja nauttia sekä iloita niistä pienen pienistä asioista mitä arjessa tapahtuu.

It's now or never!

Miten tää taas näin menikään?

Kyseinen miete sopii aikalailla moneenkin asiaan tän hetkisessä elämäntilanteessa,eli mistähän sitä sitten aloittaisi.

Päällimmäisenä varmaan mielessä kesän tuomat muutamat ylimääräiset kilo pirulaiset. Miten sitä joka kesä haksahtaa kaikkiin herkkuihin? Ihan pakko leipoa mustikkapiirakkaa,omenapiirakkaa,mansikasta vaikka kakku ja terassilla maistuu kylmä siideri.
Oman osansa toi myös edellinen työpaikka Kotkan kauppahallissa,siellä kun oli pitkän työpäivän aikana varaa valita suussa sulavista pizzoista,täytetyistä sämpylöistä ja wrapeista aina herkullisiin pulliin asti. Ja sehän ei auttanut asiaa,ettei työpäivän aikana oikein mitään fyysistä tekemistä ollut. Kannattiko? No ei.

Turhahan tätä on blogissa harmitella,kirjoitellen lämpimässä sohvan nurkassa ja kynttilän valossa. Onneksi kuitenkaan tähän tämä ei jää,vaan nyt on aloitettu pieni elämäntapa remontti! Onko se niin paha ottaa niitä terveellisimpiä herkkuja kaupasta mitä napostella silloin tällöin,eikä aina sitä sipsipussia tai jäätelöä?

Toistaiseksi on sujunut onneksi aika helposti herkkujen vähentäminen ja lenkeillekkin sitä jollakin ihmeen kumman voimalla on saanut itsensä raahattua niin että hiki virtaa. Myöskin jättämällä pikaiset välipalat(pitsat,hampparit sun muut) pois ja korvaamalla ne herkullisilla salaateilla tai muilla terveellisimmillä vaihtoehdoilla saa ihmeitä aikaan. Ja samaa rataa jatketaan. Hyvä minä! :)

Lisää "miten tää taas näin menikään?" pohdiskeluja myöhemmin..Nyt kun blogin kirjoittelun makuun on taas päästy. ;)