Lopussa kiitos seisoo.

Huhtikuu 2011.


Mahassa myllertää,tavarat ei pysy käsissä,jännittää hulluna. Nyt on tulossa ihka ensimmäinen oma koira,neljä vuotias jackrusselinterrieri Jesse. Jännittää ja arveluttaa miten pärjään koiran kanssa,minkä joku toinen on kouluttanut ja kasvattanut pennusta asti. Jesse ei tule toimeen toisten urosten kanssa eikä aina tykkää nartuistakaan,Jesse suolejee omistajaansa muilta(lue:omii omistajan.) Jesse ei luovu kepeistä jos hän saa ne suuhunsa ja kyttää myös ruokapöydän vieressä. Kaikesta huolimatta Jesse on rakastettava russeli isolla ärrällä. 

Huhtikuu 2012.

Jesse on saanut kaksi kaveri koiraa,keiden kanssa tulee toimeen koirapuistossa ja lenkeillä. Sally & Nuka on molemmat isokokoisia narttuja,Jesse ei edes yritä äristä,kun kerran näytti että tarvitsee omaa tilaansa. Jesse on ottanut alusta asti uuden omistajan omistajakseen ja on osoittanut kuinka oppivainen russeli hän onkaan. Jesse on myös saanut pudotettua painoaan melkein 3kg ja on nyt lihaksikas ja sopusuhtainen russeli.

 Jesse ei enää kerjää pöydän vieressä,vaan menee käskystä pois jopa näkyvistä,välillä kulman takaa kurkkien saisiko katsella keittiöön. Saan halata sisaruksiani ja leikkiä heidän kanssaan,ilman että Jesse säntää väliin omimaan minua,Jesse itse rakastaa sisaruksiani ja kaikkia ihmisiä. Keppikin annetaan jo pois kun halutaan leikkiä kepin heittoa,kepin pois antaminen kotiin lähtiessä vaatii vielä hiomista. Remmirähjäys on alkanut hiljalleen vähentyä ja Jesse kuuntelee enemmän hihnassa.

Lokakuu 2013

Huh,miten nopeasti onkaan vuodet menneet. Jesse sai/joutui ottamaan kaverikseen toisen koiran maaliskuussa 2012. Miksi tuo omistaja toi tuollaisen pienen rääpäleen häiritsemään rauhaamme? Miksi ei saa olla enää kaiken keskipiste ja joutuu jakamaan huomion? Todella tympeää,tuumasi Jesse. No,niin kuin arvelinkin,teki tämä Jesselle vain hyvää. Ensimmäiset puoli vuotta kurmutettiin kyllä Jesitaa aika rankalla kädellä,mutta yhtäkkiä nämä kaksi olivatkin samalla sohvalla ja lopulta nykyään tuhisemassa vieri vieren,kylki kyljessä kiinni sohvalla.

Jessen kanssa on edistytty hurjasti ja se on aivan upea koira,vikoineen kaikkineen. Tänään,pitkästä aikaa kokeiltiin koirapuistoilua kun puistossa oli Jesselle vieraita koiria ja jopa iso uros koira. Lopputulos oli se,että Jesse osasi olla tappelematta vaikka pitikin vähän jöötiä urokselle,kun ei antanut Jesselle omaa tilaa. Voi,miten upea tunne voikaan olla se,kun huomaa että on saanut jotain hyvää aikaan koiran kanssa minkä kanssa on ollut vaikeaakin. Jesseä voi pitää metsäteillä lenkeillä vapaana eikä se lähde juoksemaan päättömästi metsään vaan tottelee. Kepit annetaan pois usein,ei kuitenkaan vieläkään aina. Liekö tuota russelin jääräpäisyyttä?

Vieläkin Jesse omii omistajaansa eli minua välillä liikaa,mutta toivon mukaan tästäkin päästään vielä kokonaan eroon. Kyllä tuli otettua jääräpäinen ja kovaluontoinen koira ensimmäiseksi koiraksi,varsinkin kun ei itse kouluttanut pennusta asti. Mutta,hetkeäkään en kadu että tuo pieni,mutta suuri sydäminen koira tuli elämään mukaan ja vuotta myöhemmin myös leppoisaakin leppoisampi Jesita.

ONNI ON OMISTAA OMA KOIRA. <3

Erilaista elämää.

No,nyt on eletty melkeen viikon verran merimiehen naisen elämää.
Eipä tämä kyllä kovin hohdokasta ole,joutuu totutella olemaan yksin ja yrittää keksiä tekemistä jotta aika menis nopeesti. Toistaiseksi asian laita on vähän niin ja näin.
 Eka viikko on menny suht nopeesti,koska on saanu järkättyä itselleen paljon tekemistä ja ystävät on ollu tukena. Mutta taas toisaalta,tuntuu siltä että se mies olis ollu laivalla jo pari viikkoa ainakin sekä ikävä painaa päälle joka ilta,kun löydät ittes yksin tuijottamasta telkkaria ja kömmit yksin isoon viileään sänkyyn.

Luojan kiitos,ens viikolle on ohjelmaa kun pääsee koirien kanssa äiskän luokse muutamaks päiväks ja saa sisaruksistakin seuraa. Sit olis enään neljä viikkoa jäljellä,huhhuh.. Töitä kun tärppäis jostaan,niin aika menis varmasti kymmenen kertaa nopeampaa. Kyllä minä vaan näkisin itteni vielä kaupan kassalla tai muuten vaan kaupassa töissä. Ehkä sieltä vielä joskus itteni löydän.

Mitä koiriin tulee,ei ne ihme ja kumma,ole osottanu mieltään Kaitsun lähdön jälkeen vaikka olin 100% että niin käy. Yhdet pissat teki Jesita matolle mutta muuten ei mitään. Saas nähdä mikä riemu syntyy sitte kuukauden päästä kun tuo mies matkaa takaisin kotiin.
Tänään on ainakin Jesitalla ollut niin rankka päivä,että nyt makaa pieni tyttö sohvalla ihan velttona,tassut roikkuen sohvan laidan yli. Niin se vaan väsyttää koirapuistoilu,vaikkei siellä enää voikkaan leikkiä isojen koirien kanssa.
 Neidistä on tullut niin "aikuinen" ettei enää leikit kiinnosta ja urokset on häädettävä tiehensä. Sen sijaan paras juttu koirapuistoilu hetkissä taitaakin olla Katin näkeminen,silloin kun on porukalla lähdetty tarhailemaan. Kylässäkään ei muuta kun nyhjätä sylissä,mut kummasti se on veto pois nyt toisesta,ja hyvä niin.

Parin päivän päästä sitä onkin sit taas vuoden vanhempi,johan tässä tulee kohta ikäkriisi! Tai no,katsellaan sitä ehkä sitte muutaman vuoden päästä vasta. ;) 

Nykypäivää.

Siis nyt on pakko jatkaa kirjottamista kun ihmetyttää ja ärsyttää niin kovin tää nykymaailman meno! Luin vasta uutisista,että nyt oltaisiin kieltämässä koulujen liikuntatunneilta hiihto(ja muita lajeja),koska siinä sattui käymään ikävästi,kun ei lapsia ehditty joka sekuntti valvoa?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62734-opettajat-jarkyttyivat-hiihto-kiellettava-kouluissa

Mitä siellä koulussa sitten voidaan tehdä niin ettei vahingossakaan pääsisi käymään mitään? Otetaan sitten samalla liikuntatunnit pois,sitähän saattaa lapsi loukata itsensä juostessaan. Ihme ettei välituntejakin kielletä,lensinhän itsekkin siellä monta kertaa nenälleni ja oli huuli auki/ilmat pihalla jne.

Muutenkin nykyään lapsia paapotaan ihan liikaa,miksi?
Ei anneta meidän eemelin mennä kylään kun siellä on flunssaa liikkeellä,ei anneta leikkiä metsässä ettei vain rakasta annukkaa satu pikkiriikkiseen sormeensa. Ja sit on aikuisemmalla iällä allergioita kasapäin kun varjellaan kaikelta maholliselta lapsia,ei uskalleta tehdä mitään vaan istutaan siinä koneen ääressä,ettei vain käy mitään ja näin saadaan kasvatettua kunnollisia nössö lapsia.

Laskeehan ne ipanat vapaa-ajallakin sitä pulkkamäkeä. Tuomittanko sitten vanhemmat sakkoihin,kun ei oo aina juoksemassa lastensa perässä?

what you gonna do?

Sekasorto.
Se on vallannu tämän pienen tytön pään tällä hetkellä,
tätäkin tekstiä kirjottaessa syntyy viiden minuutin katkoja,pää lyö tyhjää.  Muilla tulee varmaan kuuden viikon aikana korvista ulos mun murehtimiset kun ei tiedä miten päin olis kun joutuu olla yksin..jaiks. No,onneks mulla on noi kultaakin arvokkaammat koirat!  

Jos ja kun alkaa tuntua liian yksinäiseltä,on ainakin kainaloon tulijoita ja lämmittäjiä,pusujakin niiltä saa. Ja miten voit muka olla heltymättä koirien katseille,kun pää kallellaan katsovat että älä oo surullinen.

Sitäpaitsi,sehän on oma päätös suurimmilta osin miten tän ajan yksin pärjää. Voi päättää jo valmiiksi että nyhjää peittojen alla sohvan nurkassa tihrustaen tai sitten sitä raahaa itsensä ulos sinne lenkeille,pommittaa kavereita puheluilla ja ensimmäisenä juhlii vaikka omat synttärinsä! 

Töitäkin on haettu ja jos töihin pääsee niin aika menee taas vähän nopeammin.  
Ja mikäs sen ihanempaa sitten kuuden viikon jälkeen,kun nähä oma kulta ja todeta että se on taas kotona. Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu,ehkä. Ainakin siedettäväksi ajaksi.

Not so lovely day.

Huoh.

Miten sitä pitää _aina_ olla rahasta kauhea stressi.
Ja miks ylipäätänsä pitää taas olla tällänen kausi ettei yhtään mikään tunnu onnistuvan?   Kuukauden töissä olosta ei jäänyt käteen mitään muuta kun harmia,paljon harmia. Mihinkään ei ole varaa ja luultavasti seuraava kuukausi on ihan samanlainen,kaikkien sotkujen lopputuloksena. Voi kun ihmiset vois elää ilman rahaa.


Ens kuussa kaikkien rahasotkujen lisäks joutuu opetella olemaan yksin,kun mies lähtee ensimmäiseen pidempään laivaharjotteluun. Mulle kyllä vihoviiminen vaihtoehto olis ollu merimies jos joskus aijemmin sitä oltas kysytty. Tämmöinen yliherkkä,hellyyden ja läheisyydenkipeä tyttönen. No,onneks noi koirat pitää sillä aikaa seuraa niin eipä joudu ihan yksin olemaan. Eipä tiennyt tyttö kehen meni rakastumaan,mut eiköhän kaikkeen totu.

Pakkohan se on myöntää että myöskin tää terveellisempi elämäntapa on ottanu silloin tällöin takapakkia. Ei sitä kaatosateessa sitten saanut vaan itteään sinne lenkille ja kun tili näyttää melkeen nollaa,on vaikea etsiä sitä terveellistä ruokaa mihin olisi varaa. No,ei tässä silti mitään luovuteta vaikka vähän on ote välillä lipsunutkin. Nyt sentäs jääkaapissa odottaa taas salaattitarpeet ja pitsa jäi kaupan hyllylle.

Kertakaikkisesti joku synkkä pilvi on nyt langennut mun pään päälle,kuhan se saadaan häädettyä sieltä pois niin ehkä tää elämä alkaa taas voittamaan pikkuhiljaa? Jottei ihan jäisi tuleen makamaan(eli sohvan pohjalle peiton ja ankean mielen kanssa) niin voishan sitä napata Jesitan matkaan mukaan ja kameran toiseen käteen ja käydä vähän kuvailemassa syksyn värejä. Jospa se vaikka piristäis edes vähäsen,toivottavasti.

Miten tää taas näin menikään? (part 2)

Työt.
 ilman töitä on kovin vaikea tulla toimeen,varsinkin kun on kaks koiraa mitä elättää myös ja pitäisi olla varautunut myös ylimääräisiin menoihin,eläinlääkärikäynnit,omat lääkärikäynnit jne. Oman osuutensa vievät kyllä käärmeetkin,niiden kanssa kuitenkin onneksi pääsee aika vähällä. Noh,niinhän tässä taas kävi että taas ollaan työttömien joukossa.

Just kun olit ehtiny tottua ajatukseen että oot sittenkin töissä yrttipuodissa ja että kyllä tää tästä vielä vilkastuu niin ei..Tulee ilmoitus että koko halli menee kiinni,eli työt loppuu. Miten sitä käykin aina jollakin tavalla köpelösti töiden suhteen? Voisko joku siirtää sen mustan ison pilven pois mun pään päältä,kiitos.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Töitä ei oo vielä löytynyt mutta kovasti etsitään..Asiaa voisi vaan helpoittaa se ettei tarvitsis koko ajan stressata rahasta ja siitä ettei vuokraa ole vieläkään maksettu eikä ole penniäkään rahaa. Niin,koska palkka on vaivaiset kolme viikkoa myöhässä. Tässä kiitos tällä kertaa töissä olemisesta. 

Ettei pelkästään huonoa,niin jotain hyvääkin. Vaikkei töitä olekkaan vielä löytynyt ja tili näyttää nollaa,koirathan ne pitää huolen että välillä se hymykin tulee suupieleen.  Aamulla kun heräät,tiedät että heti kun avaat makkarin oven niin sen takana odottaa kaksi heiluvaa häntää ja aamusuukoista ei ole pulaa kun istahdat sohvalle.

Vaikka nousisit kuinka pahalla tuulella ja väärällä jalalla niin et voi olla heltymättä edes vähän noille karvaisille lapsille. Käytät unenpöpperöisenä,tukka pystyssä ja hihnat solmussa nuo energiapakkaukset aamupissalla,jonka jälkeen täytyy muistaa heti antaa ruokaa,tai muuten saat hyvin syyllistäviä katseita. Ja näiden pienien tekojen jälkeen,käpertyvät nuo ihanaiset riiviöt niin lähelle sinua kun vain pääsevät,mieluiten syliin ja naaman eteen. Näin voit aloittaa päivän vähän paremmilla mielin taas.

Ehkä me ihmiset voitaisiin ottaa vähän mallia koirista ja nauttia sekä iloita niistä pienen pienistä asioista mitä arjessa tapahtuu.

It's now or never!

Miten tää taas näin menikään?

Kyseinen miete sopii aikalailla moneenkin asiaan tän hetkisessä elämäntilanteessa,eli mistähän sitä sitten aloittaisi.

Päällimmäisenä varmaan mielessä kesän tuomat muutamat ylimääräiset kilo pirulaiset. Miten sitä joka kesä haksahtaa kaikkiin herkkuihin? Ihan pakko leipoa mustikkapiirakkaa,omenapiirakkaa,mansikasta vaikka kakku ja terassilla maistuu kylmä siideri.
Oman osansa toi myös edellinen työpaikka Kotkan kauppahallissa,siellä kun oli pitkän työpäivän aikana varaa valita suussa sulavista pizzoista,täytetyistä sämpylöistä ja wrapeista aina herkullisiin pulliin asti. Ja sehän ei auttanut asiaa,ettei työpäivän aikana oikein mitään fyysistä tekemistä ollut. Kannattiko? No ei.

Turhahan tätä on blogissa harmitella,kirjoitellen lämpimässä sohvan nurkassa ja kynttilän valossa. Onneksi kuitenkaan tähän tämä ei jää,vaan nyt on aloitettu pieni elämäntapa remontti! Onko se niin paha ottaa niitä terveellisimpiä herkkuja kaupasta mitä napostella silloin tällöin,eikä aina sitä sipsipussia tai jäätelöä?

Toistaiseksi on sujunut onneksi aika helposti herkkujen vähentäminen ja lenkeillekkin sitä jollakin ihmeen kumman voimalla on saanut itsensä raahattua niin että hiki virtaa. Myöskin jättämällä pikaiset välipalat(pitsat,hampparit sun muut) pois ja korvaamalla ne herkullisilla salaateilla tai muilla terveellisimmillä vaihtoehdoilla saa ihmeitä aikaan. Ja samaa rataa jatketaan. Hyvä minä! :)

Lisää "miten tää taas näin menikään?" pohdiskeluja myöhemmin..Nyt kun blogin kirjoittelun makuun on taas päästy. ;)